torstai 27. huhtikuuta 2017

Niiralassa


Matsalla on koulutuspäivät Kuopiossa, joten tulimme vapun viettoon vanhempieni luokse. Haaveilin mökille menosta, mutta vielä on liian kylmä ja luntakin on satanut useampana päivänä. Taidamme siis pysyä Niiralassa.

Vaikka lunta tulee, minusta ulkona on kaunista. Pieni hetki vielä valkoista.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Keittiön hellan palautus

Kuvamatka komerosta hellaksi. Aluksi purku-urakan temmellyksessä komerosta paljastui hellan paikka. Nyt siinä nököttää tämä ihana Högfors.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Nautiskelua


Pielisellä hiihtelemässä hankiaisilla. Isä viritteli aikoinaan pulkan alle vanhat lyhennetyt sukset. Pääsee bebekin mukaan hiihtoretkelle:- ).

torstai 2. maaliskuuta 2017

Kirppislöydöt

Vanhan talon myötä olen näköjään hurahtanut tummiin lakattuihin puupintoihin.
Löysin paikalliselta kirpparilta nämä tuolit. Kustansivat 15 e kipale, joten oli pakko roudata ne käskynkässä ulos liikkeestä. Talokauppojen mukana tuli pari wieniläistuolia, jonka kaveriksi nämä sopivat. Ajattelin keräillä näitä sitten-joskus-valmistuvan-salin ison ruokapöydän ympärille.

torstai 23. helmikuuta 2017

Kirjoista





Anoppilan kauniita nurkkia.

Posti toi pojallemme oman kirjan. Minullakin oli tuollainen pienenä, vaaleanpunainen vain. Kiva, että niitä saa edelleen. Silkkitäkki löytyi kuudella eurolla kirppikseltä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Peilailua




Huristelin viime perjantaina Kuopioon tekemään viimeisen tentin. Sen kunniaksi (verukkeella) ostin vanhan peilin eteiseen. Se sopii sinne kuin mansikka kakkuun.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Pimeä eteinen


Keskikerrokseen ei ole vielä asennettu sähkökaappia. Siksi jatkojohdot ja pimeys. Muutoin eteinen on valmis (sisustus ei). Vahasin eilen vielä lattian ja nyt siinä voi luistella sukkasillaan. Erityisen iloinen olen tuosta vanhasta patterista. Onneksi se on tallella.
Tarpeeksi pitkä parimetrinen naulakko löytyi nettikirppikseltä. Meille tulee vanha iso kaappi tuohon viereisen huoneen puolelle, johon voi upottaa muut eteiskamppeet pois silmistä. Muutoin menee tämä eteinen romppeesta tukkoon.